Tänään lähtee käyntiin kevätkauden neljäs viikko ja peruskuntokausi. Tiedossa on siis runsaasti kilometrejä ja altaanpohjan laattojen laskeskelua. Edelliset viikot ovat kuluneet tekniikkaan keskittyen, jonkun verran PK-aluetta ja nopeusreenejä on myös ollut mukana. Pääasiassa on kuitenkin pyritty hiomaan kuntoon tekemisen laatua.
Uintikautemme rakentuu niin, että liikkeelle lähdetään juurikin tekniikasta, sitten haetaan peruskuntoa ja vasta keväämmällä kuvioihin tulee tehotreenejä. Ennen kisoja herkistellään (kisasta riippuu kuinka paljon ja miten) ja nopeusharjoituksia pyritään saamaan noin yksi viikkoon. Kauden paras kunto on siis aikataulutettu kevään loppuun ja pääkisoihin.
Miksi selitän tämän nyt?
Lauantaina ryhmän uimareita oli kisaamassa Espoonlahdessa Speedo Carnival -uinneissa. Noin puolet uinneista oli ennätyksiä ja myös muissa lajeissa ennätyksistä jäätiin todella vähän. Suurin osa näistä lajeista oli vieläpä sellaisia, joiden ennätykset oli uitu pari kuukautta sitten syyskauden pääkisoissa. Silti jotkut uimarit olivat uinteihinsa hieman pettyneitä.
Niin hienoa kuin se olisikin, ennätyksiä ei yksinkertaisesti voi parantaa joka ikinen kerta. Ennätyksestä pienesti jäänyt uinti voi olla oikeasti hyvä. Tulee hetkiä, jolloin ajat eivät välttämättä parane, vaikka mitä tekisi. Pienemmille ja aloitteleville uimareille kehittyminen on nopeampaa, sillä alussa pelkästään perusasioiden korjaamisella ja treenimäärän nostamisella taso nousee. Taitojen ollessa jo todella hyvät ja treenimäärän korkealla, kehitystä täytyy hakea erilaisista näkökulmista, eikä se tule enää yhtä helpolla. Ja kuten alussa selitin, kausi on siinä vaiheessa, ettei ennätyksiin vielä tähdätä. Siksi olin itse tyytyväinen kisojen saldoon. Se oli juuri sitä mitä osasin odottaa.
On totta, että uinneissa meni joitakin asioita myös pieleen. Osalla oli selkeästi ongelmia pitkällä radalla uimisen kanssa: joko kunto loppui kesken, sen luultiin loppuvan kesken, tai ei jaksettu ylläpitää tekniikoita, kun ei ollut käännöksiä helpottamassa. Myöskään pitkällä radalla uimista emme ole harjoitelleet. Kovia treenejä emme ole hetkeen uineet ollenkaan. Mielestäni on siis ymmärrettävää, ettei päästä ihan huipputuloksiin. Juuri siksi haemmekin kisakokemusta pitkältä radalta. Tärkeää on, ettei tuota 50-metristä kauhistusta ala pelätä. Siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää, sen voin omastakin kokemuksesta sanoa.
Osa uimareista on vasta päässyt alkuun tekniikkansa hiomisessa. Hitaasti uidessa ja keskittyessä homma toimii, mutta kun lähdetään uimaan kovaa, tekniikka ei enää pysykään kasassa (sattui Espoossa muutamille). Myös tämä vaatii vain yksinkertaisesti paljon harjoitusta. Kun treeneissä keskittyy tekemiseen, tekniikat vakiintuvat myös siihen kovaan uintiin.
Älkää siis uimarit hätääntykö, vaikka joka kerta ei ennätys huimasti paranisikaan! Se on täysin normaalia. Kevät vain kovaa duunia ja odotellaan niitä enkkoja sitten toukokuussa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti