Valmentaja kiittää ja kuittaa

Kolmisen vuotta sitten Hämeenlinnan Uimaseura antoi minulle suuren haasteen: sain valmennettavakseni ihan oman ryhmän, R4:n. Vastuulleni tuli 10-13-vuotiaita uimarinalkuja, joista minun piti alkaa kasvattaa osaavia ja motivoituneita urheilijoita.  Olin vielä melko kokematon ja ujo valmentaja, ja uimareista suurin osa oli minulle vieraita. Siksi jännitin kovasti tehtävääni ja sitä, miten siitä suoriutuisin. Toisaalta olin myös innoissani, että sain ottaa ohjat kokonaan omiin käsiini ryhmän valmennuksesta.

     Uimareiden kanssa piti lähteä liikkeelle aivan perusasioista. Teknisessä puolessa oli hurjasti tekemistä, treenin tehoalueista ei tiedetty mitään, ravinnon ja levon merkitystä ei ymmärretty. Rintauinnin liu'ussa tehtiin delffareita, startissa hypättiin suoraan vatsalleen, perhosuintia jaksettiin hyvänä päivänä uida viitisen metriä ja selkäuinnissa jalat osuivat lähes pohjaan asti. Monen kohdalla myös asennepuoli rakoili pahan kerran. Tekemistä oli siis aivan käsittämättömän paljon.
     Hyvin nopeasti tutustuin uimareihini, heidän vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa, kehityskohtiinsa ja lahjoihinsa. Heillä kaikilla oli erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet, ja luonteita löytyi ääripäästä toiseen. Kaikesta huolimatta pyrin antamaan tasapuolisesti kaikille parasta mahdollista valmennusta ja eväitä kehitykseen. Halusin heistä jokaisen kehittyvän niin pitkälle kuin uimareiden oma halu ja kyvyt riittivät.

     Vähitellen uimarit alkoivatkin kehittyä. Ennätykset paranivat kisoissa huimaa vauhtia, treeneissä jaksettiin uida yhä pidempiä matkoja ja tekniikat alkoivat näyttää siltä miltä pitääkin. Uimarit alkoivat ymmärtää, miksi mitäkin asiaa harjoiteltiin ja mitkä tekijät vaikuttivat heidän suorituksiinsa ja kehitykseensä. Uimarit oppivat huomaamaan omat ongelmansa ja pohtimaan niitä. Monen asenne parantui, motivaatio lisääntyi ja omat tavoitteet alkoivat jäsentyä yhä paremmin. Uimareiden tullessa minulle yhä tutummiksi, he uskalsivat puhua asioista kanssani uudella tavalla ja vastavuoroisesti myös minä pystyin antamaan palautetta ja keskustella avoimemmin myös vaikeammista asioista.

 

     Alusta saakka ryhmähenki uimareiden kesken on ollut uskomaton. Treeneissä ja kisareissuilla uimareilla on ollut oikeasti hauskaa keskenään ja moni on löytänyt porukasta itselleen oikeita sydänystäviä. Ryhmällämme on ollut omat vitsinsä ja juttunsa, joita moni ulkopuolinen on varmasti katsonut aivan ihmeissään. Yhteiset kokemukset ovat lähentäneet uimareita keskenään ja antaneet kaikille unohtumattomia muistoja.
     Vuosien varrella uimareita vaihtui. Osa ei kokenut kilpailemista omaksi jutukseen, osan toinen laji vei mennessään, osalle suuri treenimäärä oli liikaa. Uimareiden jättäessä ryhmän tilalle tuli uusia, jotka nopeasti löysivät oman paikkansa porukasta. Oli ihanaa nähdä, kuinka kaikki uudet ryhmäläiset otettiin mukaan heti alusta alkaen. Pääsin valmentamaan monia nuoria uimareita, joista jokaisen kanssa on ollut ilo tehdä töitä.

     Valmennusvuosiin mahtui paljon niin hyviä kuin huonompiakin hetkiä. Oli aikoja, jolloin uimareiden kanssa ei tuntunut mikään sujuvan ja treenit menivät ihan pelleilyksi. Oli päiviä, jolloin joku lensi ulos treeneistä tai jonkun kanssa sai riidellä ihan tosissaan. Oli päiviä, jolloin oli helpompaa vain antaa periksi kuin suuttua. Oli hetkiä, jolloin jouduin tosissani pohtimaan, miksi teen tätä työtä. Päällimmäisenä ovat kuitenkin ne hyvät hetket ja iloiset muistot. Kisareissut, joilla uimarit onnistuivat ja olivat todella tyytyväisiä suorituksiinsa. Treenit, joissa uimarit oppivat uutta tai ylittivät itsensä. Evon retki, jossa saimme viettää päivän porukalla nauttien ihanasta paikasta ja toistemme seurasta. Ahvenanmaan leiri, joka oli raskas mutta unohtumaton. Kaikki ne uimareiden höpötykset ja pelleilyt, jotka piristivät harmaintakin päivää.

     Kaikista hienointa valmennustyössäni oli nähdä uimareiden kasvavan ja kehittyvän. Kolmen vuoden aikana kaikki uimarit kypsyivät niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Pikkutytöistä tuli murkkuikäisiä, pojat kasvoivat kymmeniä senttejä pituutta, puheet ja kiinnostuksenkohteet muuttuivat. He oppivat paljon uutta, kokivat niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin ja saavuttivat tavoitteitaan.
     Valmensin uimaria, joka annettiin minulle saatesanoilla: "Ei hänestä tule mitään, pidä hänet siinä mukana roikkumassa". Kovan työn jälkeen ajat ropisivat alaspäin sekuntikaupalla ja nykyään hän kylvettää seuramme ykkösryhmän uimareita.
     Valmensin uimaria, jonka pitkäpinnaisin tuntemani ihminen olisi eräällä Rollo-leirillä halunnut kuristaa hänen asenteensa takia. Hän on lentänyt ulos treeneistä lukuisia kertoja, hän on hakannut seinää altaassa suuttuessaan minulle, hänen kanssaan on huudettu kilpaa ja hän on uinut uudestaan kovia sarjoja vain siksi, ettei ensimmäisellä kerralla suostunut tekemään kunnolla. Nykyään hän on R3:n nopein uimari, jonka tekniikat ovat uskomattoman hyvässä kuosissa ja jolla on lahjoja kehittyä vielä paljon pidemmälle.
     Valmensin uimaria, joka on ollut niin monen valmentajan opissa, etteivät sormet riitä laskemiseen. Jo yli vuoden ajan hänen tuloksensa olivat junnanneet täysin paikoillaan. Muutamassa kuukaudessa ennätyksistä tiputettiin useita sekunteja, vaikka tekniikoissa on yhä tekemistä ja kropan kanssa on ollut paljon ongelmia.
     On ollut uskomattoman hienoa nähdä, kuinka jokainen uimarini on omista lähtökohdistaan noussut siihen, missä on tänä päivänä. Edellä mainitut ovat vain muutama esimerkki. Ihan jokainen uimari olisi mainitsemisen arvoinen.

     Valmentaminen on opettanut minulle todella paljon. Olen oppinut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa heidän iästään tai taustastaan riippumatta. Olen oppinut urheilun valmentamisesta sen kaikilla osa-alueilla. Olen oppinut valmentajan ja urheilijan suhteesta ja valmentajan merkityksestä urheilijan elämässä. Olen rohkaistunut, saanut itseluottamusta. Olen saanut paljon eväitä tulevaisuutta varten.

     Työni valmentajana päättyy tähän. Olen muuttamassa toiseen kaupunkiin opiskelujen perässä, enkä välimatkan takia voi jatkaa enää valmentamista. On haikeaa jättää ryhmä, jonka kanssa on tehnyt niin paljon töitä ja viettänyt niin paljon aikaa. On haikeaa lähteä niiden lasten luota, joista on näiden vuosien aikana tullut minulle todella läheisiä. On haikeaa jättää taakseen uimareita, joiden kanssa on kokenut niin paljon yhteisiä muistoja ja joiden kehitystä on seurannut niin pitkään.
     R3-ryhmä jää uusien valmentajien käsiin. Toivon, että hekin saavat uimarit kehittymään ja nauttimaan uinnista kuten tähänkin asti. Toivon, että myös he saavat uimareiden kanssa paljon yhteisiä mukavia kokemuksia ja että myös uimarit ovat tyytyväisiä heidän valmennuksessaan.
     Haluan kiittää uimaseuraa mahdollisuudesta tehdä tätä työtä. Haluan kiittää vanhempia yhteistyöstä ja lastenne harrastuksen mahdollistamisesta. Haluan kiittää jokaista uimaria yhteisistä vuosista ja kokemuksista. Toivon teille jokaiselle kaikkea hyvää tulevaisuuteen niin uintiuralla kuin muussakin elämässä. On ollut ilo tehdä töitä kanssanne!

KIITOS!