perjantai 12. joulukuuta 2014

Testejä ja uusia tuulia

Alkuun pahoittelut blogipuolen hiljaisuudesta. Viimeisin kuukausi on itselläni kulunut kovassa kiireessä ja sairastellessa. Nyt kuitenkin tulee pientä postailua ryhmän kuulumisista ja viime aikoina tapahtuneista muutoksista.
     IKM-karsintojen jälkeen aloittelimme treenejä kertailemalla tekniikkaa. Pääsimme starttaamaan myös peruskuntokautta kelailutreenien merkeissä. Viime viikolla kroppaan haettiin kuivalla hieman erilaista ärsykettä mm. pitkän lenkin ja crossfitin kautta. Myös altaassa tehtiin muutama hieman kovempi harjoitus.
     Pääkisojen jälkeen koko seuramme sai isoja uutisia. Pitkäaikainen valmennuspäällikkömme oli siirtymässä toiseen työpaikkaan. Tämän myötä kilpauintipuolella tapahtui merkittäviä muutoksia. Sprintteri- ja Matkuri-ryhmien valmentajat vaihtuivat ja vanhasta R3-ryhmästä osa siirtyi Matkureihin ja osa Ex-kilpureihin. Meidän R4-ryhmästämme tuli uusi R3 ja saimme porukkaamme myös muutaman uuden uimarin. Myös treeniaikoihimme tuli paljon muutoksia ja saimme lisää allasaikaa.
     Muutokset tulivat voimaan tämän viikon alussa. Aloitimme uuden ajanjakson tekemällä vanhat tutut testit. Tulokset on taulukoitu testikohtaisesti. Kuivatestien kohdalla suluissa olevat luvut ovat vanhoja testituloksia, siitä uimarit voivat vertailla, miten ovat kehittyneet. Osa kuivatesteistä on tehty hieman eri skaalauksilla kuin elokuussa Lammilla tehdyt testit, joten tulokset eivät välttämättä vastaa täysin toisiaan.

3x300
 
uimari
1. 300
2. 300
3. 300
keskiarvo/100m
vanha KA + muutos
Ada
1.29
3.07 (1.38)
4.45 (1.38)
1.29
3.07 (1.38)
4.44 (1.37)
1.34
3.18 (1.44)
4.55 (1.37)
1.36,0
1.35,0 (+1)
Sara
1.31
3.16 (1.45)
5.05 (1.49)
1.43
3.32 (1.49)
5.21 (1.49)
1.46
3.37 (1.51)
5.27 (1.50)
1.45
 
Iida
1.30
3.06 (1.36)
4.42 (1.36)
1.32
3.10 (1.38)
4.46 (1.36)
1.32
3.10 (1.38)
4.43 (1.33)
1.34
1.46 (-12)
Siiri
1.38
3.24 (1.46)
5.07 (1.43)
1.40
3.26 (1.46)
5.10 (1.44)
1.41
3.26 (1.45)
5.14 (1.48)
1.43
 
Elina
1.39
3.24 (1.45)
5.09 (1.45)
1.42
3.29 (1.47)
5.15 (1.46)
1.44
3.33 (1.49)
5.20 (1.47)
1.45
 
Sanni
1.24
2.54 (1.30)
4.25 (1.31)
1.25
2.58 (1.33)
4.32 (1.34)
1.28
3.00 (1.32)
4.31 (1.31)
1.29
 
Ville
1.29
3.07 (1.38)
4.50 (1.43)
1.39
3.25 (1.46)
5.10 (1.45)
1.37
3.26 (1.49)
5.08 (1.42)
1.41
1.39 (+2)
Markus
1.26
3.01 (1.35)
4.36 (1.35)
1.29
3.02 (1.33)
4.34 (1.32)
1.28
3.00 (1.32)
4.26 (1.26)
1.30
1.36 (-6)
Jere
1.28
3.04 (1.36)
4.38 (1.34)
1.30
3.04 (1.34)
4.36 (1.32)
1.30
3.02 (1.32)
4.30 (1.28)
1.31
1.47 (-16)
Hanni
1.34
3.14 (1.40)
4.54 (1.40)
1.37
3.17 (1.40)
4.54 (1.37)
1.35
3.14 (1.39)
4.51 (1.37)
1.37
1.48 (-11)
Anniina
1.32
3.12 (1.40)
4.53 (1.41)
1.37
3.19 (1.42)
5.00 (1.41)
1.32
3.12 (1.40)
4.53 (1.41)
1.38
1.37 (+1)

Kuivatestit

uimari
punnerrus 30s
istumaannousu 30s
selät 30s
vauhditon pituus (cm)
viivajuoksu (s)
Siiri
27 (24)
20 (15)
31 (28)
125 (138)
15,6
Elina
29
21
35
150
15,6
Lenni
17 (23)
29 (25)
36 (41)
180 (178)
12,6
Ville
11
31
38
215
13,0
Hanni
16 (12)
17 (21)
32 (32)
155 (159)
15,5
Iida
29 (15)
20 (23)
33 (35)
155 (162)
14,8
Anniina
25 (12)
25 (22)
39 (33)
175 (180)
14,6
Sara
28
25
40
165
14,8
Venla
24
20
32
150
15,8
Evelisa
23
21
36
165
14,0
Lotta
14
14
24
120
16,7

200sku potkuja

uimari
50m (pu)
100m (su)
150m (ru)
200m (vu)
vanha aika + muutos
Hanni
1.04
2.33 (1.29)
3.32 (59)
5.03 (1.31)
5.34 (-31)
Anniina
52
1.58 (1.06)
3.10 (1.12)
4.09 (59)
 
Iida
57
2.08 (1.11)
3.18 (1.10)
4.28 (1.10)
 
Siiri
1.05
2.23 (1.18)
3.31 (1.08)
5.02 (1.31)
 
Sanni
52
1.58 (1.06)
3.05 (1.07)
4.04 (59)
 
Elina
48
1.53 (1.05)
3.01 (1.08)
4.01 (1.00)
 
Ville
57 (alku vu ptk)
2.19 (1.22)
3.28 (1.09)
4.35 (1.07)
5.08 (-33)
Lenni
56
2.09 (1.13)
3.07 (58)
4.15 (1.08)
4.36 (-21)
Jere
55
2.08 (1.13)
3.23 (1.15)
4.21 (58)
5.09 (-48)
Ada
1.02
2.14 (1.12)
3.18 (1.04)
4.26 (1.08)
4.59 (-33)
Markus
52
1.58 (1.06)
3.06 (1.08)
4.01 (55)
4.16 (-15)

2x25 delffareita

uimari
25 delf
vanha aika + muutos
25 sude
vanha aika + muutos
Hanni
27,5
30,7 (-3,2)
27,8
32,1 (-4,3)
Anniina
23,6
 
27,6
 
Iida
23,1
 
25,1
 
Siiri
27,7
 
28,3
 
Sanni
23,3
 
23,2
 
Elina
20,8
 
21,7
 
Emmi
24,0
25,5 (-1,5)
-
 
Ville
24,3
28,7 (-4,4)
24,6
32,2 (-7,6)
Lenni
22,6
24,4 (-1,8)
24,6
25,3 (-0,7)
Jere
22,1
25,2 (-3,1)
25,7
31,2 (-5,5)
Ada
25,0
26,1 (-1,1)
26,9
28,7 (-1,8)
Markus
24,1
23,9 (+0,2)
21,8
22,9 (-1,1)

6x50

uimari
1. 50
2. 50
3. 50
4. 50
5. 50
6. 50
keskiarvo
vanha ka + muutos
Ada
37,6
38,2
37,6
38,8
38,4
39,3
38,3
39,2
(-0,9)
Markus
36,1
36,3
36,1
35,7
35,7
36,0
36,0
39,1
(-3,1)
Iida
38,4
38,4
38,5
39,2
39,0
40,4
39,0
43,6
(-4,6)
Emmi
38,3
38,5
38,0
39,0
38,8
38,4
38,5
40,8
(-2,3)
Siiri
(ru)
53,3
53,6
54,0
54,8
53,8
54,0
53,9
57,7
(-3,8)
Jere
36,7
37,3
37,2
36,5
36,7
36,8
36,9
43,8
(-6,9)
Elina
(su)
41,2
41,3
40,6
40,9
42,0
42,3
41,4
 
Sanni
35,9
36,9
35,9
36,3
38,0
36,6
36,6
 
Ville
36,0
36,0
36,9
37,1
37,0
37,9
36,8
41,4
(-4,6)
Hanni
(ru)
47,9
47,2
46,8
46,9
48,0
47,5
47,4
54,4
(-7,0)
Anniina
36,8
37,9
37,8
37,2
38,6
39,0
37,9
42,2
(-4,3)

Leikkimielinen hengenpelastustesti (pelastushyppy - 25 pelastusuintia - 25 kuljetus - renkaan haku pohjasta)

uimari
aika
Ada
1.20
Iida
1.32
Hanni
1.21
Anniina
1.28
Elina
1.36
Siiri
1.29
Emmi
1.16
Sanni
1.13
Ville
1.24
Lenni
1.21
Markus
1.25
Jere
1.41

Huomenna osa ryhmästämme lähtee kokeilemaan tämän hetken kuntoaan Helsingin Pirkkolaan Tonttu-uinteihin. Ensi viikolla vietämme syyskauden viimeistä viikkoa, jonka kunniaksi mm. pelaillaan vesipalloa ja uidaan viestejä. Lauantaina 20.12 kausi päättyy uimaseuran pikkujouluja, joissa uidaan leikkimielisiä viestejä, jaetaan erilaisia palkintoja, tavataan joulupukki ja muuta mukavaa. Tästä pääsemmekin siirtymään ansaitulle joululomalle. Kevätkautta starttailemme 5.1 kausipalaverin merkeissä.