Meidän seura!

Viikonloppuna uitiin Hämeenlinnassa Ikäkausimestaruusuintien finaalit, joihin kerääntyi Suomen 12–15-vuotiaiden uimareiden kärki. Uimareita oli melkeinpä jokaisesta suomalaisesta uimaseurasta, ja joukkuekoot vaihtelivat yhdestä uimarista kymmeniin. Kisoissa silmiin pisti kuitenkin sekä huikeat uinnit että monen seuran upea yhteishenki. Moni seura kokoontui ennen jokaista kisajaksoa huutamaan yhdessä kannustushuudon, löytyi kannustuslakanoita ja viestijoukkueiden tunnuksia, ja valmentajat sekä iso uimarilauma tsemppasivat ja kannustivat seuransa uimareita aina kokoontumispaikalta uinnin loppuun asti. Esimerkiksi TaTU:n valmentajat keräsivät kaikki altaalla istuneet uimarinsa huutamaan altaassa olleelle uimarille, HSS:n valmentajat kävivät kokoontumispaikalle antamassa viime hetken tsemppauksia jopa huonommille uimareille, ÅSK:n raikuvat seurahuudot eivät jääneet keneltäkään kuulematta, ja Cetuksen viestimitalistien poroesitys palkintojakkaralla sai hymyn kaikkien huulille. Yksikään näiden seurojen mitali ei ollut vain voittaneen uimarin, vaan koko seuran. Samaan aikaan yhtäkään uimaria ei asetettu muiden kanssa eriarvoiseksi, vaan kaikkia kohdeltiin samalla tavalla.  

Kuinka hienoa olisikaan, kun Hämeenlinnan Uimaseurassa olisi tämän kaltainen seurahenki? Tällä hetkellä kärkiryhmien uimarit vaivoin tunnistavat pieniä uimarinalkujamme seuramme jäseniksi. Kisareissuilla ihmetellään, että onko meidän seurassa joku tuollainenkin uimari. Tuntematonta tuskin tulee kannustettuakaan. Entäpä uimahyppääjät? Hekin kuuluvat uimaseuraamme, mutta ovat kuin täysin eri porukkaa.

Monissa seuroissa seurahengen luojana toimivat valmentajat. He panostavat myös uimareihin, jotka eivät pärjää kärjen kanssa samalla tasolla. He kannustavat jokaista, ja saavat myös muut uimarit kannustamaan toisiaan. Kun valmentaja kohtelee uimareitaan tasapuolisesti, vältytään myös monilta ongelmilta uimareiden välillä. Kun valmentaja korostaa me-henkeä, myös uimarit oppivat siihen. Tärkeää on siis valmentajan halu kehittää jokaista valmennettavaansa. Se motivoi myös heitä tekemään töitä.

Seurahenkeä kehittäessä täytyy myös pohtia, kuinka on seuramme tulevaisuuden laita? Meillä on Taituri-ryhmissä paljon mahdollisia tulevia kilpauimareita, mutta heidän tietämyksensä uinnista kisalajina on lähes olematon ja he ovat täysin ulkopuolisia kilpailevien ryhmien toiminnasta. Pieniä uimareita pitäisi saada mahdollisimman pian kokeilemaan kisaamista, jotta heillä on nuoresta saakka mahdollisuuksia pärjätä ja jopa nousta kasvaessaan kohti Suomen kärkeä. Meillä on ollut linjana aikuisuimareiden luominen, mutta tosiasia on, että aikuisuinnin huipulla ovat nuorena pärjänneet uimarit. Miten siis saada pikku-uimareille kisainnostusta ja harjoittelumotivaatiota?

Kun nämä asiat ovat kunnossa, seurahenki näkyy myös muille. Mitään ei kuitenkaan saada ilmaiseksi, vaan tämän eteen on tehtävä töitä. Olen muutaman uimaseurassa toimivan kanssa pohtinut ideoita seurahengen kehittämiseksi, ja jos lupia ja tekijöitä saadaan, niin ensi vuoden puolella olisi tarkoitus alkaa kehittää tätä. Seuramme on hyvä, meillä on siellä kivaa, mutta kehitettävää on paljon ja voimme olla yhä parempia. Kehittämisprojektin myötä uimarit tutustuisivat toisiinsa paremmin, uimareiden motivaatio nousisi ja seurahenki paranisi vähitellen jopa mahtiseurojen tasolle. Pyydänkin siis kaikilta uimareilta ja uimareiden vanhemmilta tukea ja mahdollista apua projektille, sillä uimareita varten kaikki tehdään.